Raskausaikana minulla oli kolme voimakasta ennakkoaavistusta: tuleva vauva on tyttö, hän syntyy ennen laskettua aikaa ja on perätilassa. Nämä kaikki pitivät paikkansa. Tässä ovat omat kokemukseni perätilavauvan synnytyksestä, vieläpä ensisynnyttäjän näkökulmasta. Ehkäpä joku vastaavassa tilanteessa oleva saa tästä himpun verran vertaistukea ja tietoa, miten asia hoidettiin Helsingissä loppuvuonna 2012.
Vauva tuntui olevan vatsassa pää ylöspäin pitkänkin aikaa, ja raskausviikolla 35 asia varmistui ultrassa. Olin itse osannut epäillä tätä, sillä potkuja tuntui lähinnä alavatsassa (vauvan lempiharrastus oli virtsarakon potkiminen, mikä ei ollut äidistä ollenkaan hauskaa). Neuvolasta sain lähetteen Kätilöopistolle, jossa tarkoituksena oli yrittää sikiön ulkokäännöstä. Käännöstä yritettiin tehdä raskausviikolla 36. Itse toimenpide alkoi sillä, että sikiön sydänääniä seurattiin käyrällä puoli tuntia ennen toimenpidettä. Tämän jälkeen siirryttiin lääkärin vastaanotolle, jossa lääkäri ihan kirjaimellisesti yritti kääntää vauvan vatsan päältä tarttumalla napakasti mahaan ja vääntämällä vauvaa toiseen asentoon. Toimenpide ei sattunut, lähinnä tuntui hieman epämiellyttävältä, kun siinä vaiheessa jo n. kolmikiloinen vauva väännettiin vatsassa poikittain. Oma vauvani ei suostunut kääntymään, joten käännösyritys lopetettiin melko nopeasti - väkisin ei vatsavauvoja väännellä uuteen asentoon. Vielä tämän jälkeen seurattiin sydänääniä, mutta ne olivat aivan normaalit; pieni ei siis kääntelystä säikähtänyt.
Kätilöopiston lääkäri lähetti minut käännösyrityksen jälkeen magneettikuvaukseen, jonka tarkoituksena oli selvittää sekä lantioni että sikiön tarkat mitat ja nähdä paremmin lapsen tarjonta. Jos olisin jostain syystä halunnut ehdottomasti sektioon, olisin varmaan voinut sitä jo tässä vaiheessa vaatia. Kuitenkin ainakin Kätilöopistolla minut hyvin varmalla otteella ohjattiin tuohon seuraavaan vaiheeseen, eikä minulla ollut mitään sitä vastaan. Vaikka perätila aiheutti hieman loppuraskauden lisästressiä, olin kuitenkin koko ajan halunnut synnyttää alateitse, ja sektio sen sijaan pelotti enemmän. Halusin siis selvittää itsekin, olisiko alatiesynnytykseen edellytyksiä.
Jotta perätilavauva voi syntyä alakautta, täytyy muutamien ehtojen täyttyä. Äidin lantion täytyy olla tarpeeksi tilava, lapsi ei saa olla liian suuri (yli 4 kg painoarvio) ja äidin täytyy olla motivoitunut synnyttämään, koska perätilavauvaa synnyttäessä täytyy äidin ponnistaa itse vauva hartioita myöten maailmaan. Imukuppia ei siis voida käyttää apuna. Tuo motivoituneisuus on minusta tosin hieman hämärä ehto - mietin itsekin, pitääkö minun olla jotenkin hyperinnostunut synnyttämisestä, jotta siitä selviän. Kyllähän jokainen synnyttävä äiti on motivoitunut saamaan lapsen ehjänä maailmaan ja synnytyksen loppuvan! Tätä ei siis minun kokemukseni mukaan sen kummemmin tarvitse pohtia, kyllä se ihan perusmotivaatio riittää. Tietysti jos on esim. erityisen synnytyspelkoinen, silloin kannattaa harkita tarkemmin.
Magneettikuvaus tehtiin jo muutaman päivän kuluttua käännösyrityksestä. Pelkäsin tätä toimenpidettä melkoisesti etukäteen, sillä ahtaaseen kuvantamisputkeen joutuminen kauhistutti minua. Onneksi lantion alueen kuvaus on nopeimpia magneettikuvauksia, se kesti vain n. 10 minuuttia. Kuvauksen aikana piti olla aivan paikallaan, mikä oli ison raskausmahan kanssa hieman epämukavaa, mutta ei kuitenkaan mitenkään sietämätöntä. Minun vinkkini ahtaanpaikankammoisille on laittaa silmät kiinni jo ennen putkeen joutumista ja avata ne vasta koko toimenpiteen jälkeen, tällöin ahtautta ei oikeastaan edes huomaa. Kuvauksen jälkeen hoitaja näytti minulle vielä koneen ruudulta kuvan, mikä oli varsin kiva bonus tästä ylimääräisestä sairaalareissusta. Ultrakuvistahan ei oikeastaan näe juuri mitään, mutta tämä oli ihan toista luokkaa. Näin ihan selkeän kuvan omasta keskivartalostani, jonka sisällä pikkuinen otus köllötteli omassa vatsansisäisessä maailmassaan.
Kuvauksen tuloksista soitettiin minulle kotiin. Lantioni mitat olivat kuulemma "erinomaiset", joten alatiesynnytystä suositeltiin. Samalla varattiin aika synnytystapa-arvioon, jossa vielä kerran mitattaisiin sikiön kokoarvio (jotta vauva ei ehtisi kasvaa yli 4-kiloiseksi) ja keskusteltaisiin tarkemmin synnytyksestä.
Emme ikinä ehtineet mennä synnytystapa-arvioon, sillä vauva päätti tulla maailmaan muutama päivä ennen sovittua aikaa, raskasviikolla 39+0. Synnytys käynnistyi yöllä lapsivesien menolla, minkä vuoksi jouduimme lähtemään ambulanssilla sairaalaan. Perätilavauvat eivät kiinnity lantioon samalla tavalla kuin raivotarjonnassa olevat, joten napanuoran ulos lipsahtamisen ja puristumisriskin takia täytyy heti lapsiveden mentyä mennä makuuasentoon ja tilata ambulanssikyyti.
Itse synnytyksestä kertaan vain ne asiat, joihin perätila jotenkin vaikutti. Synnytyksen aikana sai ihan normaalisti liikkua, ei siis tarvitse maata paikallaan sängyssä. Synnytyksen jo varsinaisesti alettua oli vauva jo niin alhaalla kohdussa, ettei napanuoran kanssa enää ollut vaaratekijöitä. Suurimpia eroja verrattuna raivotarjontasynnytykseen oli oikeastaan vain kaksi: kipulääkityksen säännöstely ja ponnistusvaihe. Kuten aiemmin mainitsin, täytyy äidillä olla voimakkaat supistukset ponnistusvaiheessa, joten puudutteita ei saanut ihan yhtä vapaasti kuin ns. normaalisynnytyksessä. Minun tapauksessani tämä tarkoitti sitä, että sain kyllä sekä spinaali- että epiduraalipuudutuksen avautumisvaiheessa, mutta ponnistusvaiheen lähestyessä kätilö tsemppasi minua jaksamaan ilman uusia annoksia mahdollisimman pitkään. Kivuliastahan se oli (varsinkin, kun oma avautumisvaiheeni oli sieltä pidemmästä päästä), mutta näin saatiin aikaan tehokkaita supistuksia ja tehokkaita ponnistuksia. Ponnistusvaihe taas tapahtuu perätiloissa aina selällään maaten ja koivet kohti kattoa jalkatelineillä, mikä etukäteen vähän kauhistutti. Tämähän ei ole kovin mukava synnytysasento, koska vauva pitää työntää vähän niin kuin ylämäkeen. Käytännössä tämä ei kuitenkaan ollut hullumpi kokemus sekään. Ponnistusvaihe kesti alle 10 minuuttia (!), ja tuossa tuetussa asennossa oleminen oli minusta yllättävän miellyttävää. Koska joka vartalonosalle oli oma tuettu paikkansa, ei tarvinnut lainkaan miettiä, missä asennossa olisi, vaan pystyi vain keskittymään ponnistamiseen.
Kun vauva oli tullut hartioita myöten ulos, tuli lastenlääkäri paikalle ja auttoi pään ulos turvallisessa asennossa. Tätä ei synnyttäjä edes mitenkään huomannut, kun olin siinä vaiheessa silmät kiinni, ja tuohon meni ehkä puoli minuuttia. Ponnistusvaiheessa huoneessa oli myös muutama ylimääräinen kätilö, mutta hekin olivat paikalla ihan vain "opetusmielessä", eli itse tapahtuman vuoksi ei paikalla tarvinnut olla kuin ihan normaalimiehitys. Vauva tuli maailmaan aivan täydellisenä, erinvoimaisen eläväisenä ja ilman minkäänlaisia komplikaatioita. Hän oli kooltaan varsin keskikokoinen vauva, syntymäpaino oli n. 3,5 kg. Samoin itse toivuin tosi nopeasti, muistona oli vain yksi pikaisesti parantunut repeämä (ei edes tarvinnut leikata mitään!).
Minulle perätilasynnytys oli siis myönteinen kokemus, ja kaikista kamalista nettikeskusteluista huolimatta uskalsin sen tehdä, mistä olen todella iloinen. Itse kehottaisin kuuntelemaan lääkäreitä, heillä on asiantuntemusta arvioida, miten kukin lapsi on turvallisinta tuoda maailmaan niin äidin kuin lapsenkin kannalta. Silti haluan rohkaista myös alatiesynnytykseen, sillä minusta on välillä tuntunut, että kaikki olettavat perätilavauvojen syntyvän vain sektiolla. Nettikeskustelut ovat täynnä "en ikinä voisi vaarantaa lastani synnyttämällä perätilavauvan alakautta" -tyyppisiä kommentteja, mitkä ovat tämän itse kokeneena vähän liioitellun kuuloisia - eri asia tietysti on, jos esim. lantion koko tai jokin muu syy todella aiheuttaa erityistä vaaraa komplikaatioille. Synnytyksissä on aina riskinsä, tapahtuivat ne millä tavalla tahansa, mutta riskien ylikorostaminenkaan ei kannata. Ainakin tämän nyt itse kokeneena voin vain sanoa, että kaikki meni hienosti, mistä olen erittäin iloinen ja kiitollinen. Ja jos olisin toisen kerran samassa tilanteessa, olisin valmis tekemään saman uudestaan.
Huom. Tämä kirjoitus pohjautuu vain omaan raskauteeni ja kokemuksiini. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti