lauantai 14. syyskuuta 2013

Ruotsin-laivalla vauvan kanssa

Meillä ulkomaanmatkailu lapsen kanssa aloitettiin helposti ja edullisesti Tukholman-risteilyn merkeissä vauvan ollessa n. 8 kk ikäinen. Vielä emme halunneet lähteä mihinkään lentomatkan päähän, joten tämä oli kiva tapa vähän kokeilla matkailua vauvan tahtiin kotimaan rajojen ulkopuolella.

Matkasimme Tukholmaan Viking Gabriella-paatilla, ja hytiksi olimme valinneet LXA-hytin. Vaikka hytti oli vähän perushyttejä kalliimpi, osoittautui se loistovalinnaksi muksun kanssa! Lattiapinta-alaa oli reilusti, joten konttaileva vauva pääsi rauhassa purkamaan energiaansa oman hytin lattialla. Keulassa olevan hytin isohkosta ikkunasta ihailimme saaristomaisemia koko rahan edestä. Hytin varustukseen kuului jääkaappi, jossa vauvan ruoat säilyivät hyvin. Nukuimme kaikki yhdessä parisängyssä, johon pyysimme vielä hyttiemännältä lisäturvaksi irtolaidan. Saatavilla olisi ollut myös pieniä matkasänkyjä (alle kymmenkiloiselle), mutta vauvamme nukkuu yhä vieressämme ja sitä paitsi ylittää jo painorajankin. Hytin eteinen oli sen verran tilava, että siihen mahtuivat isot Teutonian rattaat hyvin tukkimatta koko sisääntuloa. Laivalla olisi muutenkin ihan kelvollisesti voinut liikkua rattaiden kanssa, mutta me kuljimme sisätiloissa kuitenkin vielä näppärämmin kantorepun kanssa.

Laivalla on lapsille leikkihuone, joka näytti olevan leikki-ikäisten kovassa käytössä. Leikkihuoneen yhteydessä oli hoitohuone, jossa olisi ilmeisesti ollut vaipanvaihtopiste ja mikro ruoan lämmitystä varten. Huoneessa emme edes käyneet, sillä sinne olisi joka käyntikerralla pitänyt hakea erikseen infosta avain. Miksiköhän? Eikö perheille, jotka matkustavat vaikkapa alle kouluikäisen kanssa voisi antaa koko matkan ajaksi avainta huoneeseen? Ei kuulosta kivalta lähteä jonottamaan infoon esim. illalla iltapuuron lämmittämisen vuoksi. Jonossa seisominen saatiin kuitenkin ohitettua, sillä myös laivan ravintoloissa oli mikrot. Kävimme siis lämmittämässä lapsen sapuskat 9. kerroksen kahvilassa, joka olikin lyhyen matkan päässä hytistämme.

Laivalla ruokailu pikkulapsen kanssa sujui helposti. Me aikuiset kävimme syömässä buffet-illallisen ja meriaamiaisen, ja perheen pienin viihtyi ravintolassa ennennäkemättömän hyvin! Oli ilmeisesti vauvankin kiva katsella ikkunasta vaihtuvia maisemia ja muita ravintolassa olevia ihmisiä, lapsia varsinkin. Emme olleet ainoa porukka syömässä, jonka jälkikasvu nakerteli maissinaksuja aikuisten tankatessa ruokaa useita lautasellisia. Myös syöttötuoleja buffet-ravintolassa oli reilusti.

Meidän reissumme sattui olemaan rauhallisena ajankohtana, arkipäivänä koulujen alkamisen jälkeen. Laiva ei ollut täynnä, ja matkustajat olivat suurelta osin samanlaisia kokoonpanoja kuin mekin (isovanhempia, vanhempia ja pikkulapsia). Meno oli siis rauhallista, yöllä ei ollut mitään häiriöitä hyttikäytävällä ja muutenkin kaikkialle mahtui hyvin. Laivan henkilökunta oli todella lapsiystävällistä oikeastaan kaikkialla muualla paitsi infopisteessä siinä kerran asioidessamme.

Päivä Tukholmassa sujui mukavasti, ja lapsiystävällisessä kaupungissa vauvan hoitoimenpiteet sai tehtyä ilman ongelmia. Ruotsi tuntuu olevan myös silminnähden imetysmyönteisempi maa kuin Suomi; imettäviä äitejä näki paljon (mutta yhtään tuttipulloa sen sijaan en nähnyt!), ja imetystä varten oli tavarataloissa myös viihtyisiä ja rauhallisia tiloja.

Vaikka aiemmin ei olisi laivamatkailusta niin välittänytkään, tämä osoittautui hauskaksi ja lapsiystävälliseksi tavaksi piipahtaa Tukholmassa. Pienenkin vauvan kanssa reissu menee mukavasti, kun oman hytin rauha on koko ajan lyhyen kävelymatkan päässä. Suurin miinus on itse laivaan meno ja laivasta palaaminen, terminaalin tungoksessa pyöriminen ja paluuruuhka kun ovat aina yhtä tympeitä kokemuksia. Onneksi nyt emme olleet ruuhka-aikaan liikkeellä, joten näistäkin hetkistä selvittiin kohtalaisen nopeasti.

perjantai 13. syyskuuta 2013

Vauva, ikiliikkuja

Blogi on ollut useamman kuukauden kesätauolla. Syynä on ollut kirjoittajan laiskuus ja liikkumaan oppinut vauva. Voi, miksi en älynnyt tarpeeksi nauttia niistä hetkistä, kun muksu ei vielä osannut vipeltää eteenpäin!

Vähän vajaa 6 kk iässä se alkoi. Salaperäisesti pikku tyllerö alkoi löytyä hieman eri paikasta kuin mihin hänet oli laskenut. Liikkuminen alkoi selvästi kiinnostaa vauvaa aivan mahdottomasti, hän räpiköi paikallaan ja nytkytteli pikku raajojaan päästen pieniä tuuskahduksia eteenpäin. Lopulta tapahtui se ihan ensimmäinen oikea ryömintä: tarmokas eteneminen kohti houkuttelevasti hurisevaa läppäriä.

Sen jälkeen elämään on tullut uusi haaste: jatkuva vahtiminen. Ensin madon vauhtia edennyt neiti ei vaatinut ihan taukoamatonta silmällä pitämistä, mutta vähitellen vauhti ja vaarat kasvoivat, ja menosta tuli hillitöntä kohellusta.

Viimeistään siinä vaiheessa, kun alettiin opetella seisomaan nousua tukea vasten, oli elämä turhankin jännittävää. Vauvelia olisi pitänyt vahtia aivan vieressä joka ikinen sekunti, jotta kolhuilta olisi vältytty. Sehän ei tietenkään ollut mahdollista, kun välillä oli laitettava ruokaa, käytävä vessassa tai siivottava. Apua sitä muksahtelun määrää! Ihmeen kestäviä tuntuvat nämä pienet onneksi olevan.

Kaamein kausi oli n. 2 viikon jakso, jolloin vauva jo reippaasti nousi pystyyn, muttei osannut laskeutua alas eikä myöskään ehtinyt huhuilla aikuisia alastuloa avittamaan. Kun sekunniksi selkänsä käänsi, saattoi hyvinkin kuulua kops ja byääh.

Neidin valtaa aina myös tietty levottomuus, kun hän on opettelemassa uutta taitoa. Hän treenaa riivatusti siihen saakka, kunnes taito on hallussa, ja on muutenkin kärttyisä. Hänen Duracell-luonteensa on näinä kausina melkoisen, hmm, hyper.

Nyt tuo rakas vauhtipakkauksemme on 9 kk vanha, ja taas on treenikausi menossa. Hän konttaa aivan mieletöntä vauhtia (lempileikki on kontata yhdessä jonkun aikuisen kanssa räkäisesti nauraen - arvaatte varmaan, kuka on nopein!), ja uusin oivallus on, miten jyrkkiä mökkirappusia kiivetään näpsäkästi ylöspäin. Ihan ensimmäiset kerrat on seisty muutama sekunti ilman tukea.

Näin siitä pienestä unisilmäisestä omassa vauvamaailmassaan elävästä vastasyntyneestä on tullut iso, vauhdikas ja äänekäs, leikkivä ja kommunikoiva tyyppi. Vauvavuotta on enää alle 3/4 jäljellä, ja täytyy myöntää, että kyllähän hän on päivä päivältä vähemmän vauvamainen. Yhtä aikaa innostunein ja haikein mielin käymme kohti ensimmäistä syntymäpäivää, minä ja (silti vielä niin pieni) rakas vauvani.