3 vinkkiä onnistuneeseen julki-imetykseen

Kuva: Boobdesign.com

Julki-imetys herättää välillä voimakastakin keskustelua. Olen imettänyt vauvaani kaikkialla, missä olen liikkunutkaan, ja pidän sitä niin selvänä vauvan ja äidin oikeutena, että asiaa on minusta turha ruveta edes sen kummemmin perustelemaan. Nämä rinnastukset vessa-asioiden hoitamiseen ja patistukset vessanpöntöllä imettämiseen ovat ihan ala-arvoisia, kysehän on kuitenkin pienen lapsen ruokailusta eikä mistään sukuelinten heiluttelusta julkisella paikalla ihan vain huvin vuoksi. Koska kuitenkin tuoretta äitiä saattaa julki-imettäminen hieman aluksi jännittää, tässä omat vinkkini onnistuneeseen, mukavaan ja yksityiseen imettämiseen julkisilla paikoilla.

1. Harjoittele imetystä. Kokeile kotona eri imetysasentoja ja erilaisia tuoleja. Kotisohvalla imetys voi olla paljon helpompaa kuin pienellä kiikkerällä kahvilatuolilla. Kotiharjoitusten jälkeen voi olla mukava kokeilla imettää kavereiden luona ja vaikka jossain superepämuodollisessa ja lapsiystävällisessä paikassa ennen pidempiä kaupunkiretkiä. Harjoittelupaikkana esim. Ikea toimii mainiosti! :)

2. Panosta imetysvaatteisiin. Tämä on ehdoton, jos haluat imetyksestä helppoa ja huomaamatonta. En missään nimessä halua, että ohikulkijat näkevät rintojani - välillä saattaa toki jotain vilahtaa, kun isompi vauva alkaa jo kuikuilla kesken ruokailun muita maisemia, mutta silloin on kyse vain sekunneista. Suosittelen erittäin lämpimästi Boobin imetysvaatteita! Itse en enää muita käytäkään. Ne ovat kalliita, mutta joka sentin arvoisia. Vaatteet ovat laadukkaita ja mukavia, ja imetysluukun saa yhdellä kädellä auki. Samoin avoin alue jää niin pieneksi, että imetystoimenpidettä ei edes näe. Näyttää siis lähinnä siltä, kuin pitäisi vain vauvaa sylissä. Kunnon imetysvaatteet peittoavat harsojen ja muiden kanssa läträämisen. Hyvä imetyspaita peittää kaikki intiimialueet niin hyvin, että erillisiä suojavarusteita ei tarvita. Tällöin imetys on minun kokemukseni mukaan vieläkin huomaamattomampaa - kyllähän olalla roikkuva harso heti viestittää, että täällä imetetään. Toki, jos imettäjällä on kiusanaan esim. suihkutissit, harso täytyy ottaa mukaan kuvioihin. Kun vaatetus on kunnossa, ei ole mitään tarvetta imettää esim. selin katse kohti seinää (tämähän taas itse asiassa kiinnittää enemmän huomiota kuin ihan normaalisti pöydän ääressä istuminen).

3. Älä ajattele, mitä muut ajattelevat. Todellisuus ei ole välttämättä sama kuin nettipalstojen räyhäkeskustelut. Puolen vuoden julki-imetystaipaleeni aikana en ole koskaan huomannut, että kukaan olisi reagoinut mitenkään imetykseeni. Ai niin, kerran vanhempi rouva huikkasi iloisesti ohi kävellesseen nauravalle, juuri imetetylle vauvalle, että kylläpä nyt on hyvä mieli kun on masu täynnä. Aina on ihmisiä, jotka eivät tykkää vauvasi ruokkimisesta, mutta niin on myös ihmisiä, jotka ylipäänsä eivät vain tykkää lapsista. Pelkkä lastenvaunujen työntäminen ruokakaupassa tai vaunujen kanssa bussiin nouseminen on saanut osakseen enemmän tympiintyneitä mulkoiluja kuin imettäminen.

Rentoja imetyshetkiä!

Hyvästit täysimetykselle

Nyt se sitten on takana, täysimetys nimittäin! Typy täyttää 6 kk ensi viikolla, ja kiinteiden maistelu aloitettiin meillä pari päivää sitten. Imetyshaasteista kirjoitinkin jo vähän aikaa sitten yhden postauksen, ja nyt avaan vähän enemmän meidän imetystaivaltamme.

Jos joku olisi sanonut minulle pari viikkoa vauvan syntymän jälkeen, että tulen imettämään näin kauan, en olisi uskonut korviani. Imetystaipaleemme alku oli nimittäin omaan makuuni turhankin kivinen. Maito nousi minulla hitaasti, ja ensimmäisinä päivinä vauva ei saanut rinnasta juuri mitään irti. Lapsukainen meni niin uniseksi ja veltoksi, että sairaalassa häntä jouduttiin ruokkimaan lisämaidolla. Vauva ei osannut oikeaa imuotetta enkä minä osannut häntä ohjata siihen. Imetys sattui ja oli huoli siitä, saako vauva tarpeeksi ravintoa.

Hullunkurista kyllä, ennen synnytystä en ollut hirveästi edes miettinyt imetystä. Minulla oli varmaan aika tavanomainen asenne sitä kohtaan: kiva jos onnistuu, mutta jos ei, korvikekin on keksitty. Mutta kaikki muuttui, kun lapsi syntyi. Syytän kauheasta väsymyksestä johtuvaa omituista horrosta ja hormonimyräkkää, mutta yhtäkkiä oman lapsen ruokkiminen rinnasta olikin minulle maailman tärkein asia. Vauva itki ja äiti itki, ja yhteiselomme alku oli kaikesta onnesta ja rakkaudesta huolimatta aika rankka.

Ja nyt pieni mainospala, suosittelen akupunktiota! Lapsivuodeosastolla eräs kätilö laittoi minulle maidonnousua avittavat neulat, ja uskomatonta kyllä, session lopuksi huomasin, että kas, paita kastuu. Kun maito lähti nousuun, huomattiin punnituksissa, että kyllä pienokainen sitä tarpeeksi saa. Sairaalasta lähtiessämme paino oli noussut hienosti jo lähes syntymäpainoon.

Maidon riittävyys ei kuitenkaan poistanut imetyksen kivuliaisuutta. Vaikka imetysasentoa korjailtiin sairaalassa ja neuvolassa sekä itse tankkasin erilaisia imetystukiohjeita, ei oikein mitään tapahtunut. Vaavi tykkäsi imutella pieni suu supussa, ja oman meijerini imukappaleet taisivat olla täysin väärää kokoluokkaa vastasyntyneen suulle. Tässäkin oli monta erilaista vaihetta: aluksi imetys kävi hiukan kipeää, sitten tuli lähes kivuton parin viikon vaihe ja sen jälkeen tuli todellinen alamäki. Koko homma sattui niin pirusti, että odotin kauhulla seuraavaa imetyskertaa ja hampaat irvessä selvisin (välillä) itkemättä vauvan ruokahetkestä. Hankalimpina hetkinä muistin haaveilleeni suorastaan absurdisti, että olisipa minulla vaikka joku lääkitys, jonka vuoksi en edes saisi imettää!

Tässä kohtaa herää kysymys, miksi ihmeessä sitten imetin. En osaa vastata, sillä ei siihen ole erityisempää syytä. Halu imettää oli muodostunut suureksi, ja kaikki tuo taistelu olisi tuntunut turhalta, jos olisin luovuttanut. Ehkä esikoisen myötä olin vain tosi epävarma ja otin liiankin vakavasti nämä "äidinmaito on parasta ruokaa"-puheet. Näinhän se on, mutta koin siinä vaiheessa asian jotenkin vastakkainasetteluhengessä: äidinmaito hyvä, korvike paha.

Tissittelyä siis jatkettiin sinnin ja lanoliinin voimin, kunnes n. 1,5 kk iässä kaikki muuttui. Yhtäkkiä vain homma rupesi sujumaan. Kipu väheni ja jonkin ajan kuluttua sitä ei ollut lainkaan. Tähän minulla ei valitettavasti ole antaa mitään reseptiä, sillä mikään yksittäinen kikka ei meillä auttanut. Luulen, että kyseessä oli monen tekijän summa: vauva ja vauvan suu kasvoivat, rinnat tottuivat ja monen harjoituksen myötä imuote askel kerrallaan alkoi kohentua. Alkuperäinen, kaukaisuudessa siintänyt haaveeni 2 kk täysimetyksestä saavutettiin, ja tunsin suurta iloa ja ylpeyttä. Ja hups vain, niin kuukaudet kuluivat ja vauva kasvoi pelkällä rintamaidolla ihan mahtavasti. Notkahduksia ei ole painokäyrällä tullut missään vaiheessa.

Kun tietää, miten vaikeaa imetys voi olla, helppoa imetystä osaa todella arvostaa. Varmaan tästä syystä meillä täysimetys jatkuikin aika pitkään, yli 5,5 kk ikään saakka. Olen ollut kiinni vauvassa tämän puoli vuotta, sillä pikkuisemme ei huoli pulloa enkä minä heru pumpulle. Välillä tämä on tuntunut rasittavalta, kun en ole voinut olla vauvasta erossa käytönnössä yhtään (hänellä on yhä tiheä ruokailuväli), mutta suuremmin asia ei ole minua haitannut. Ja onhan imetys hitsin helppoa ja kätevää! Ja myös edullista, varsinkin kun Typy maitoallergiansa vuoksi ei voi nauttia tavallisia vastikkeita.

Nyt vähän tuuletan: jee, mä tein sen, meidän imetys onnistui! Nostan itselleni hattua ja nautin pullakahvit. Ja näillä puheilla toivon, että imetys jatkuu ilman suurempia kriisejä myös tästä eteenpäin.

Tissiterrorismin monet muodot

Nyt kun täysimetystä on melkein 5,5 kk takana, voi jo rohkeasti myöntää, että onhan tämä välillä ollut melkoista hommaa. Tässä valittuja paloja.

• Ensimmäinen tuntuva oire raskaudesta oli tissikipu. Se kesti koko odotusajan, ts. tissit olivat putkeen kipeänä 9 kk.
• Tissit muuttivat varsin pian raskauden aikana mystisesti ulkomuotoaan. Tissien eri osa-alueissa tapahtui kummia kokomuutoksia, lähinnä isompaan päin.
• Jo odotusaikana ja myös sen jälkeen tissit ovat olleet kaamean kylmänarat. Villapaita oli tarpeen kesänkin kynnyksellä. Tissiparkojeni kauhuksi kovin kulutus alkoi kuitenkin vauvan synnyttyä joulukuussa.
• Vauvan synnyttyä alkoi jatkuva lutkutus. Ihan oikeasti jat-ku-va. Ilta-ateria saattoi keppoisesti kestää tunteja. Imuote ei ollut ihan kohdillaan, ja tästäkös piina alkoi. Tissit olivat verillä ja nahka irtoili suihkussa käytyä. Tilanteen pelasti lanoliini, käsittämätön kärsivällisyys ja aika.
• Pikku monsterin mielestä tisseihin on ollut kiva tutustua myös muilla tavoin. Esim. tissin pureskelu mini-ikenien täydellä voimalla on melko epämiellyttävää. Onneksi nyt kahden hampaan puhjettua ei (toistaiseksi) ole ollut uudestaan kiinnostusta tätä lajia kohtaan.
• Uusin terrorismin muoto on napata kätösellä tiukka ote tissistä ruokailun aikana. Sillä tavalla, että iho jää rutulle vaavin käpälän sisään ja naskalikynnet pureutuvat äidin rintamukseen. Meillä päin siis tiikeriraitoja on mahan lisäksi myös povessa.
• Toki on muistettava myös imetyksen tuomat sivujuonteet äidin kevätlookissa. Imetysliivien myötä naisellinen siluetti on vähemmän ryhdikäs, eikä imetyspaitojakaan voi aina kovin pukeviksi, saati trendikkäiksi kutsua.

No, ainakin tissit tuntevat nyt olevansa tärkeintä maailmassa, ne ovat pitäneet pirpanan hengissä ja tuoneet huimat 4,5 kg massaa sitten syntymän. Kaikesta hankaluudesta huolimatta äitikin on huikean onnellinen ja ylpeä imetyksen onnistumisesta. Se onkin oman juttunsa arvoinen aihe, siispä siitä lisää toisella kertaa.

Ps. Voin tunnustaa, että upea kuvituskuva on ihan omien pikku kätösteni tuotantoa. Kynä, paperi ja kännykkäkamera, avot!