Typy täyttää jokusen päivän päästä huimat 5 kuukautta. Sinä aikana on tapahtunut niin paljon, että ei uskoisi ajanjakson olleen oikeasti noin lyhyt.
Ensimmäiset pari viikkoa synnytyksen jälkeen menivät ihan sumussa. Oli vuoden pimein aika, hirveän huono sää, putkiremontti kolkutteli oven takana ja juuri silloin tällainen lapsista mitään tietämätön ihminen sai esikoisensa. Typy tuntui heti omalta ja rakkaalta, kun hänet syliini nostettiin, mutta kaiken maailman epävarmuusmöröt olivat niin suuria vielä siinä vaiheessa, että kesti aikansa, ennen kuin leppoisampi vauva-arki saattoi alkaa. Kun Muru lähti takaisin töihin Typyn ollessa 3 viikkoa vanha, olin ihan kauhuissani. Ensimmäisenä päivänä pakotin itseni puolen tunnin vaunulenkille ja pelkäsin koko ajan, milloin vauva herää ja alkaa parkua. Se tapahtui tasan puolimatkassa, mutta siitäkin selvittiin.
Pari ensimmäistä kuukautta Typy asui rinnalla. Hän ei edes nukkunut päiväuniaan missään muualla kuin sylissäni (ja mieluiten tissi suussa). Olihan se sitovaa, mutta oikeastaan aika helppoakin; sai kerrankin toljottaa telkkarista huonoja iltapäiväohjelmia niin paljon kuin sielu sietää. Oli siinä haasteensakin, sillä vauva oli niin kiinni minussa. Kyllä kesti ensikertalaisella hetken aikaa tottua siihen, ettei vessassakaan saa käydä, kun haluaa.
Sitten jossain kahden-kolmen kuukauden iässä elämä alkoi helpottaa. Vauvan vatsakivut ja jatkuva kärttyisyys vähenivät, ja vuorovaikutus lisääntyi. Ensimmäiset hymyt olivat sellaisia supervoimakokemuksia, että niistä riitti puhtia monen päivän tarpeisiin. Pikkutyypin kanssa pystyi alkaa leikkiä, ja uusia taitoja alkoi karttua.
Nyt meillä osataan jo hienosti kierähtää vatsalleen, mutta hätähän siinä nopeasti tulee, kun takaisin ei osata mennä. Typyn kanssa voi leikkiä ja touhuilla, ja välillä ehtii jo tehdä muutakin kuin olla kiinni vauvassa (nytkin hän natustaa vieressä tyytyväisenä kirahvilelunsa jalkoja). Pieni ei enää nuku päiväunia vain sylissä, vaan pelkästään vaunuissa. Välillä tuntuu, että päivät ovat yhtä nukutusta ja seuraavan nukutuksen alun odottamista, mutta se onkin jo toinen tarina.
Viidessä kuukaudessa oppii hämmästyttävän paljon vauvoista ja erityisesti tästä omasta pienestä ihmisestään. Ainakin sen olen huomannut, että vauvan mekaanisen hoidon oppii nopesti, mutta vaikein osuus onkin siinä, että vauva-aika on yhtä odottamattomien tapahtumien sarjaa, jota ei voi ennakoida oikein mitenkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti