Hyvästit täysimetykselle

Nyt se sitten on takana, täysimetys nimittäin! Typy täyttää 6 kk ensi viikolla, ja kiinteiden maistelu aloitettiin meillä pari päivää sitten. Imetyshaasteista kirjoitinkin jo vähän aikaa sitten yhden postauksen, ja nyt avaan vähän enemmän meidän imetystaivaltamme.

Jos joku olisi sanonut minulle pari viikkoa vauvan syntymän jälkeen, että tulen imettämään näin kauan, en olisi uskonut korviani. Imetystaipaleemme alku oli nimittäin omaan makuuni turhankin kivinen. Maito nousi minulla hitaasti, ja ensimmäisinä päivinä vauva ei saanut rinnasta juuri mitään irti. Lapsukainen meni niin uniseksi ja veltoksi, että sairaalassa häntä jouduttiin ruokkimaan lisämaidolla. Vauva ei osannut oikeaa imuotetta enkä minä osannut häntä ohjata siihen. Imetys sattui ja oli huoli siitä, saako vauva tarpeeksi ravintoa.

Hullunkurista kyllä, ennen synnytystä en ollut hirveästi edes miettinyt imetystä. Minulla oli varmaan aika tavanomainen asenne sitä kohtaan: kiva jos onnistuu, mutta jos ei, korvikekin on keksitty. Mutta kaikki muuttui, kun lapsi syntyi. Syytän kauheasta väsymyksestä johtuvaa omituista horrosta ja hormonimyräkkää, mutta yhtäkkiä oman lapsen ruokkiminen rinnasta olikin minulle maailman tärkein asia. Vauva itki ja äiti itki, ja yhteiselomme alku oli kaikesta onnesta ja rakkaudesta huolimatta aika rankka.

Ja nyt pieni mainospala, suosittelen akupunktiota! Lapsivuodeosastolla eräs kätilö laittoi minulle maidonnousua avittavat neulat, ja uskomatonta kyllä, session lopuksi huomasin, että kas, paita kastuu. Kun maito lähti nousuun, huomattiin punnituksissa, että kyllä pienokainen sitä tarpeeksi saa. Sairaalasta lähtiessämme paino oli noussut hienosti jo lähes syntymäpainoon.

Maidon riittävyys ei kuitenkaan poistanut imetyksen kivuliaisuutta. Vaikka imetysasentoa korjailtiin sairaalassa ja neuvolassa sekä itse tankkasin erilaisia imetystukiohjeita, ei oikein mitään tapahtunut. Vaavi tykkäsi imutella pieni suu supussa, ja oman meijerini imukappaleet taisivat olla täysin väärää kokoluokkaa vastasyntyneen suulle. Tässäkin oli monta erilaista vaihetta: aluksi imetys kävi hiukan kipeää, sitten tuli lähes kivuton parin viikon vaihe ja sen jälkeen tuli todellinen alamäki. Koko homma sattui niin pirusti, että odotin kauhulla seuraavaa imetyskertaa ja hampaat irvessä selvisin (välillä) itkemättä vauvan ruokahetkestä. Hankalimpina hetkinä muistin haaveilleeni suorastaan absurdisti, että olisipa minulla vaikka joku lääkitys, jonka vuoksi en edes saisi imettää!

Tässä kohtaa herää kysymys, miksi ihmeessä sitten imetin. En osaa vastata, sillä ei siihen ole erityisempää syytä. Halu imettää oli muodostunut suureksi, ja kaikki tuo taistelu olisi tuntunut turhalta, jos olisin luovuttanut. Ehkä esikoisen myötä olin vain tosi epävarma ja otin liiankin vakavasti nämä "äidinmaito on parasta ruokaa"-puheet. Näinhän se on, mutta koin siinä vaiheessa asian jotenkin vastakkainasetteluhengessä: äidinmaito hyvä, korvike paha.

Tissittelyä siis jatkettiin sinnin ja lanoliinin voimin, kunnes n. 1,5 kk iässä kaikki muuttui. Yhtäkkiä vain homma rupesi sujumaan. Kipu väheni ja jonkin ajan kuluttua sitä ei ollut lainkaan. Tähän minulla ei valitettavasti ole antaa mitään reseptiä, sillä mikään yksittäinen kikka ei meillä auttanut. Luulen, että kyseessä oli monen tekijän summa: vauva ja vauvan suu kasvoivat, rinnat tottuivat ja monen harjoituksen myötä imuote askel kerrallaan alkoi kohentua. Alkuperäinen, kaukaisuudessa siintänyt haaveeni 2 kk täysimetyksestä saavutettiin, ja tunsin suurta iloa ja ylpeyttä. Ja hups vain, niin kuukaudet kuluivat ja vauva kasvoi pelkällä rintamaidolla ihan mahtavasti. Notkahduksia ei ole painokäyrällä tullut missään vaiheessa.

Kun tietää, miten vaikeaa imetys voi olla, helppoa imetystä osaa todella arvostaa. Varmaan tästä syystä meillä täysimetys jatkuikin aika pitkään, yli 5,5 kk ikään saakka. Olen ollut kiinni vauvassa tämän puoli vuotta, sillä pikkuisemme ei huoli pulloa enkä minä heru pumpulle. Välillä tämä on tuntunut rasittavalta, kun en ole voinut olla vauvasta erossa käytönnössä yhtään (hänellä on yhä tiheä ruokailuväli), mutta suuremmin asia ei ole minua haitannut. Ja onhan imetys hitsin helppoa ja kätevää! Ja myös edullista, varsinkin kun Typy maitoallergiansa vuoksi ei voi nauttia tavallisia vastikkeita.

Nyt vähän tuuletan: jee, mä tein sen, meidän imetys onnistui! Nostan itselleni hattua ja nautin pullakahvit. Ja näillä puheilla toivon, että imetys jatkuu ilman suurempia kriisejä myös tästä eteenpäin.