Hyvästit täysimetykselle

Nyt se sitten on takana, täysimetys nimittäin! Typy täyttää 6 kk ensi viikolla, ja kiinteiden maistelu aloitettiin meillä pari päivää sitten. Imetyshaasteista kirjoitinkin jo vähän aikaa sitten yhden postauksen, ja nyt avaan vähän enemmän meidän imetystaivaltamme.

Jos joku olisi sanonut minulle pari viikkoa vauvan syntymän jälkeen, että tulen imettämään näin kauan, en olisi uskonut korviani. Imetystaipaleemme alku oli nimittäin omaan makuuni turhankin kivinen. Maito nousi minulla hitaasti, ja ensimmäisinä päivinä vauva ei saanut rinnasta juuri mitään irti. Lapsukainen meni niin uniseksi ja veltoksi, että sairaalassa häntä jouduttiin ruokkimaan lisämaidolla. Vauva ei osannut oikeaa imuotetta enkä minä osannut häntä ohjata siihen. Imetys sattui ja oli huoli siitä, saako vauva tarpeeksi ravintoa.

Hullunkurista kyllä, ennen synnytystä en ollut hirveästi edes miettinyt imetystä. Minulla oli varmaan aika tavanomainen asenne sitä kohtaan: kiva jos onnistuu, mutta jos ei, korvikekin on keksitty. Mutta kaikki muuttui, kun lapsi syntyi. Syytän kauheasta väsymyksestä johtuvaa omituista horrosta ja hormonimyräkkää, mutta yhtäkkiä oman lapsen ruokkiminen rinnasta olikin minulle maailman tärkein asia. Vauva itki ja äiti itki, ja yhteiselomme alku oli kaikesta onnesta ja rakkaudesta huolimatta aika rankka.

Ja nyt pieni mainospala, suosittelen akupunktiota! Lapsivuodeosastolla eräs kätilö laittoi minulle maidonnousua avittavat neulat, ja uskomatonta kyllä, session lopuksi huomasin, että kas, paita kastuu. Kun maito lähti nousuun, huomattiin punnituksissa, että kyllä pienokainen sitä tarpeeksi saa. Sairaalasta lähtiessämme paino oli noussut hienosti jo lähes syntymäpainoon.

Maidon riittävyys ei kuitenkaan poistanut imetyksen kivuliaisuutta. Vaikka imetysasentoa korjailtiin sairaalassa ja neuvolassa sekä itse tankkasin erilaisia imetystukiohjeita, ei oikein mitään tapahtunut. Vaavi tykkäsi imutella pieni suu supussa, ja oman meijerini imukappaleet taisivat olla täysin väärää kokoluokkaa vastasyntyneen suulle. Tässäkin oli monta erilaista vaihetta: aluksi imetys kävi hiukan kipeää, sitten tuli lähes kivuton parin viikon vaihe ja sen jälkeen tuli todellinen alamäki. Koko homma sattui niin pirusti, että odotin kauhulla seuraavaa imetyskertaa ja hampaat irvessä selvisin (välillä) itkemättä vauvan ruokahetkestä. Hankalimpina hetkinä muistin haaveilleeni suorastaan absurdisti, että olisipa minulla vaikka joku lääkitys, jonka vuoksi en edes saisi imettää!

Tässä kohtaa herää kysymys, miksi ihmeessä sitten imetin. En osaa vastata, sillä ei siihen ole erityisempää syytä. Halu imettää oli muodostunut suureksi, ja kaikki tuo taistelu olisi tuntunut turhalta, jos olisin luovuttanut. Ehkä esikoisen myötä olin vain tosi epävarma ja otin liiankin vakavasti nämä "äidinmaito on parasta ruokaa"-puheet. Näinhän se on, mutta koin siinä vaiheessa asian jotenkin vastakkainasetteluhengessä: äidinmaito hyvä, korvike paha.

Tissittelyä siis jatkettiin sinnin ja lanoliinin voimin, kunnes n. 1,5 kk iässä kaikki muuttui. Yhtäkkiä vain homma rupesi sujumaan. Kipu väheni ja jonkin ajan kuluttua sitä ei ollut lainkaan. Tähän minulla ei valitettavasti ole antaa mitään reseptiä, sillä mikään yksittäinen kikka ei meillä auttanut. Luulen, että kyseessä oli monen tekijän summa: vauva ja vauvan suu kasvoivat, rinnat tottuivat ja monen harjoituksen myötä imuote askel kerrallaan alkoi kohentua. Alkuperäinen, kaukaisuudessa siintänyt haaveeni 2 kk täysimetyksestä saavutettiin, ja tunsin suurta iloa ja ylpeyttä. Ja hups vain, niin kuukaudet kuluivat ja vauva kasvoi pelkällä rintamaidolla ihan mahtavasti. Notkahduksia ei ole painokäyrällä tullut missään vaiheessa.

Kun tietää, miten vaikeaa imetys voi olla, helppoa imetystä osaa todella arvostaa. Varmaan tästä syystä meillä täysimetys jatkuikin aika pitkään, yli 5,5 kk ikään saakka. Olen ollut kiinni vauvassa tämän puoli vuotta, sillä pikkuisemme ei huoli pulloa enkä minä heru pumpulle. Välillä tämä on tuntunut rasittavalta, kun en ole voinut olla vauvasta erossa käytönnössä yhtään (hänellä on yhä tiheä ruokailuväli), mutta suuremmin asia ei ole minua haitannut. Ja onhan imetys hitsin helppoa ja kätevää! Ja myös edullista, varsinkin kun Typy maitoallergiansa vuoksi ei voi nauttia tavallisia vastikkeita.

Nyt vähän tuuletan: jee, mä tein sen, meidän imetys onnistui! Nostan itselleni hattua ja nautin pullakahvit. Ja näillä puheilla toivon, että imetys jatkuu ilman suurempia kriisejä myös tästä eteenpäin.

Mitä mukaan sairaalakassiin

Terveisiä keittiöremontin ja putkirempan lopputöiden keskeltä! Päivitykset jatkuvat taas aktiivisemmin, kunhan saamme kodin kuntoon ja netin toimimaan. Sitä ennen pieni kurkistus taaksepäin loppuraskauden aikaan.

Muuttolaatikoita purkaessani löysin listan sairaalakassiin pakkaamistani tavaroista. Tässäpä lista kokonaisuudessaan - lisäsin mukaan kommentit, tuliko tavaraa otettua mukaan tarpeeseen vai ei.

Kosmetiikka

• kasvojenpesuaine --> hyvä olla mukana, hikinen nassu on kiva pestä hyvällä putsarilla
• suihkusaippua --> en olisi tarvinnut, minulle kelpasi sairaalan peruspesuaine
• shampoo + hoitoaine --> sama kuin yllä
• hammasharja ja -tahna --> ehdoton! Itse halusin pestä synnytyksen keskelläkin hampaita, raikasti oloa mukavasti
• vartalovoide --> en olisi tarvinnut, hormonimyrskyissä jatkuvasti hiotessa ei kroppaa tehnyt mieli rasvata
• kasvovoide --> ei mitään muistikuvaa - ehkä käytin, ehkä en?
• dödö --> kuten sanottu, synnytyksen jälkeen hikoaa paljon. Pakollinen! Kannattaa valita hajustamaton, niin ei häiritse rinnalla olevaa vastasyntynyttä.
• harja ja pampula --> kyllä!
• huulirasva --> ihan ehdoton, synnytyksen aikana huulet kuivuvat. Valitse neutraali tai raikas tuoksu.
• lanoliini --> itse en käyttänyt vielä sairaalassa, sen jälkeen kylläkin
• liivinsuojia --> kannattaa ottaa mukaan, sairaala ei tarjoa näitä

Vaatteet

• 2 x imetysliivit - kannattaa ottaa mukaan, sairaalassa ei (kai) ole. Tosin jos maitoa ei valu solkenaan, on kivoin olla ilman liivejä, kun ollaan vauvan kanssa vierihoidossa.
• 2 x imetyspaita --> joo, sitten kun on valmis siirtymään sairaalayöpaidasta omiin vaatteisiin. Useimmilla tämä näyttää tapahtuvan vasta kotiinlähdön hetkellä. :)
• neuletakki ja olohousut --> laitoin päälle muistaakseni viimeisenä sairaalapäivänä. Oli kyllä ihanaa pistää jotain normaalia ylle.
• aamutakki --> en olisi tarvinnut, sairaalan aamutakit olivat hyviä
• tohvelit --> kannattaa ottaa, näillä on kiva liikuskella käytävillä
• pikkuhousuja ja sukkia --> ilmankin pärjää kotiinlähtöpäivään saakka. Sairaalan verkkopikkarit ihan oikeasti olivat kätevät ja jopa mukavat synnytyksen jälkeen. Sairaalasukat tosin eivät ole kovin kivat jalassa.

Vauvalle

• kaksi vähän erikokoista asua (body ja potkuhousut/housut, velourhaalari väliasuksi, lapaset, sukat, myssy ja toppahaalari) --> nämä ihan ok, mutta kotimatkalla, joka siis oli joulukuussa, jätimme velourasun välistä pois (menimme taksilla suoraan kotiovelle)

Muuta

• kirja --> en tarvinnut, olin tosi väsynyt ja ajan sai kyllä kulumaan muutenkin
• kännyn laturi ja kuulokkeet --> laturi tarpeen tottakai, kuulokkeita en käyttänyt
• kamera ja laturi --> pakolliset!
• herkkuevästä (pähkinöitä, myslipatukoita, suklaata) --> no jaa, nämä kyllä maistuivat lapsivuodeosastolla, mutta synnytyksen aikana ajatus suklaasta oli kuvottava! Oma vinkkini: ota synnytysevääksi jotain sellaista, mitä voisit kuvitella saavasi alas vatsataudissa. Ehkä jotain raikasta: mehua, hedelmiä jne.

Tästä listalta puuttui käsilaukun perusvarustus (lompakko, kännykkä jne.) sekä turvakaukalo, jonka puoliso haki jälkikäteen kotoa. Ja tietysti, tärkein kaikista on neuvolakortti. :) Tsemppiä pakkailuun!

PS. Laukku tosiaan kannattaa pakata ihan valmiiksi jo etukäteen. Mekin kun lähdimme ambulanssilla keskellä yötä matkaan, oli kätevä napata valmis kassi eteisestä mukaan.

Tissiterrorismin monet muodot

Nyt kun täysimetystä on melkein 5,5 kk takana, voi jo rohkeasti myöntää, että onhan tämä välillä ollut melkoista hommaa. Tässä valittuja paloja.

• Ensimmäinen tuntuva oire raskaudesta oli tissikipu. Se kesti koko odotusajan, ts. tissit olivat putkeen kipeänä 9 kk.
• Tissit muuttivat varsin pian raskauden aikana mystisesti ulkomuotoaan. Tissien eri osa-alueissa tapahtui kummia kokomuutoksia, lähinnä isompaan päin.
• Jo odotusaikana ja myös sen jälkeen tissit ovat olleet kaamean kylmänarat. Villapaita oli tarpeen kesänkin kynnyksellä. Tissiparkojeni kauhuksi kovin kulutus alkoi kuitenkin vauvan synnyttyä joulukuussa.
• Vauvan synnyttyä alkoi jatkuva lutkutus. Ihan oikeasti jat-ku-va. Ilta-ateria saattoi keppoisesti kestää tunteja. Imuote ei ollut ihan kohdillaan, ja tästäkös piina alkoi. Tissit olivat verillä ja nahka irtoili suihkussa käytyä. Tilanteen pelasti lanoliini, käsittämätön kärsivällisyys ja aika.
• Pikku monsterin mielestä tisseihin on ollut kiva tutustua myös muilla tavoin. Esim. tissin pureskelu mini-ikenien täydellä voimalla on melko epämiellyttävää. Onneksi nyt kahden hampaan puhjettua ei (toistaiseksi) ole ollut uudestaan kiinnostusta tätä lajia kohtaan.
• Uusin terrorismin muoto on napata kätösellä tiukka ote tissistä ruokailun aikana. Sillä tavalla, että iho jää rutulle vaavin käpälän sisään ja naskalikynnet pureutuvat äidin rintamukseen. Meillä päin siis tiikeriraitoja on mahan lisäksi myös povessa.
• Toki on muistettava myös imetyksen tuomat sivujuonteet äidin kevätlookissa. Imetysliivien myötä naisellinen siluetti on vähemmän ryhdikäs, eikä imetyspaitojakaan voi aina kovin pukeviksi, saati trendikkäiksi kutsua.

No, ainakin tissit tuntevat nyt olevansa tärkeintä maailmassa, ne ovat pitäneet pirpanan hengissä ja tuoneet huimat 4,5 kg massaa sitten syntymän. Kaikesta hankaluudesta huolimatta äitikin on huikean onnellinen ja ylpeä imetyksen onnistumisesta. Se onkin oman juttunsa arvoinen aihe, siispä siitä lisää toisella kertaa.

Ps. Voin tunnustaa, että upea kuvituskuva on ihan omien pikku kätösteni tuotantoa. Kynä, paperi ja kännykkäkamera, avot!

Muksu matkailee: Maahisenkierros Pohjois-Espoossa

Perheemme teki äitienpäivänä metsäretken Espoossa sijaitsevan Suomen luontokeskus Haltian lähiluontoon. Haltia on upouusi Metsähallituksen ylläpitämä luontokeskus Nuuksion kansallispuiston reunamilla, ja se avataan 31.5.2013. Se sijaitsee jo pitkään toimineen Solvallan urheiluopiston vieressä Pitkäjärven rannalla. Vaikka itse luontokeskus ei ole vielä avautunut, jo nyt voi käydä nauttimassa sitä ympäröivästä luonnosta ja vaikka ihailemassa arkkitehtuuriltaan mielenkiintoista luontokeskusrakennusta.

Me kävimme kiertämässä 2 km pitkän Maahisenkierros-luontopolun. Se on rengaslenkki, joka on suunniteltu siten, että sen voi kulkea kokonaan pyörätuolilla tai lastenvaunuilla. Pyörätuolilla liikkuvan kannattaa kuitenkin ottaa avustaja mukaan mäkisen maaston vuoksi. Reitti kulkee kauniissa mäntymetsässä järviylängöllä, ja Pitkäjärven voi nähdä vilahtelevan puiden välistä reitin varrelta. Kierroksen puoliväliin on rakennettu iso näköalaterassi, jolta voi ihailla Nuuksion maisemia ja vaikka nauttia retkieväät.

Reitti osoittautui todella kivaksi kohteeksi vaikka pikkuvauvan kanssa luontokokemuksia kaipaavalle. Meidän vauvamme oli ensimmäistä kertaa retkeilemässä, ja reissu sujui kaikin puolin hyvin. Kivituhkapintainen polku oli helppokulkuinen, ja rattaat pyörivät siinä kevyesti eteenpäin. Reitti on sen verran lyhyt, että eri-ikäiset reippailijat jaksavat kiertää sen. Näköalaterassista pidimme erityisen paljon; ylhäältä käsin koko Nuuksion metsäinen maisema avautui hienosti, ja penkeillä istuskellen oli kiva sekä nautiskella eväskahvit että imettää vauva. Pyörätuoliretkeilijöille ja muillekin tukevampaa istuinta tarvitseville oli tasanteella tukikahvoilla vatustettuja korotettuja penkkejä.

Oikeastaan ainoana miinuksena voisi mainita sen, että reitti on harmillisen lyhyt. Reipasjalkaiset vaunuja työntävät aikuiset kulkevat 2 km matkan niin nopeasti, että retki on valitettavan nopeasti ohi. Samoin reitin lyhyydestä ja helppokulkuisuudesta johtuen metsämaisema pysyy melko samanlaisena koko matkan ajan. Kovin erilaisia luontotyyppejä ei siis tältä reitiltä pääse katselemaan.

Joka tapauksessa, hieno juttu, että tällainen uusi reitti on rakennettu pääkaupunkiseudulle. Helppokulkuisista reiteistä kun voivat erityiskohderyhmien lisäksi nauttia ihan kaikki muutkin retkeilijät. Tänne tullaan varmasti toistekin. Suosittelen!

Maahisenkierroksen plussat ja miinukset

+ ilmainen ja elämyksellinen luontokohde kaikenikäisille
+ sopii lastenvaunujen kanssa liikkuville
+ aito vanhan metsän tuntu, vaikka ollaankin lähellä Helsinkiä
+ mukava näköalapaikka eväiden nauttimiseen ja levähtämiseen

- reitti on melko lyhyt, ei oikein käy kuntoilusta aikuisille
- lentokonemelu hiukan vähentää erämaatunnelmaa

Vauvaneuleita

Perheenlisäys toi mukavasti uutta vipinää myös käsityörintamalle. Vauvaneuleiden tekeminen on ihanaa, sillä vaatteiden koko on juuri sopiva minun taidoilleni ja hermoilleni. Sitä paitsi, jos jotain kehitystä puikkojen heiluttelussani sattuisikin tapahtumaan, lapsi kuitenkin kasvaa, ja uusia isompia vaatteita tarvitaan jatkossa varmasti. Tykkään pukea vauvalle varsinkin näitä kotitekoisia neuleita, sillä ne ovat ihanan joustavia ja pehmeitä. Ne on helppo pukea vilkkaammankin lapsen päälle.

En ole mikään superneuloja tai käsitöiden tekijä ylipäänsä, mutta melkein koko ajan minulla on jokin projekti kesken. Tarvitsen neuletöihini hyvät ohjeet, ja itse en osaa soveltaa saati laatia uusia neuleluomuksia omasta päästäni. Aikuisen kokoluokassa olevaa neulepaitaa en osaisi kuvitella saavani koskaan valmiiksi (ellei lanka olisi megapaksua ja puikkokoko vähintään 10), mutta nämä pikkuihmisen vaatteet ovat mukavan nopeasti valmistuvia ja neulekappaleetkin helposti hallittavan kokoisia ja sylissä pysyviä.

Tällä hetkellä eräs neuletakki on nappeja vaille valmis, siitä ehkä kuva myöhemmin. Tässä kuitenkin muutama kurkistus odotusaikana tekemiini neuleisiin.

Tämän slipoveri ja tossut -setin neuloin huolella ja hartaasti, ja siihen olenkin aika tyytyväinen. Palmikoissa tein jossain vaiheessa virheen, ja se alkoi ärsyttää niin paljon, että purin kierrostolkulla työtä, mikä on minulle ihan ennenkuulumatonta. Tossut ovat olleet jo talvella kovassa käytössä, mutta slipoveri on vielä hiukan iso. Ohje on Garnstudiolta, ja lankana on käytetty Bremontin ihanaa Julia-lankaa, joka on sekoitelanka alpakasta ja silkistä.

Nämä iloiset punaisenkirjavat villahousut on neulottu Dropsin Fabel-langasta, joka on sunnuntaineulojan unelma värinsä puolesta. Kirjoneulominen on minusta tosi vaikeaa, sitä paitsi siihen täytyy keskittyä liikaa (=samalla ei voi edes katsoa telkkaria). Tässä langassa on tosi pitkä värikerta, joten vaihtelevan pinnan vuoksi Fabelia on hauska neuloa. Esim. näissä pöksyissä värikerta vaihtui ensimmäisen kerran vasta kun ensimmäinen lahje oli jo valmis! Housut ovat olleet keväällä tosi toimivat vaunulenkkipökät sinä aikana, kun toppavaatteet ovat jo olleet liian kuumat. Myös tämä ohje on Garnstudiolta.

Harmaan asustesetin neuloin jo siinä vaiheessa, kun Typy oli vasta haaveissa. Alun perin aioin antaa sen sukulaispojalle lahjaksi, mutta en raaskinutkaan! Tuosta perinteisen mallisesta kypärämyssystä tuli niin suloinen. Se on tosin vieläkin liian iso, joten tulee käyttöön luultavasti ensi syksynä. Pikku lapasia taas on käytetty koko talven, ne pysyivät kädessä aivan hämmästyttävän hyvin. Settiin kuuluu myös kaulahuivi, jonka saa kätevästi kiepautettua "solmulle" vauvan kaulan ympäri niin, että se pysyy hyvin paikallaan. Setin ohje löytyi Suuresta Käsityölehdestä, ja lankana on käytetty ohutta merinovillaa (jonka nimeä en enää muista, hankittu aikoinaan Oulunkylän Lankamaailmasta).

Mielessä on jo useampi seuraava neulesuunnitelma, niistä enemmän sitten myöhemmin.

Perhepeti ja kuinka siihen päädyttiin

Lainasin kirjastosta paljon huomiota saaneen pienten lasten unipulmiin ratkaisuja tarjoavan kirjan Unihiekkaa etsimässä (Keski-Rahkonen & Nalbantoglu, Duodecim 2011). Kirja on tullut varmasti tarpeeseen, sillä aikaisemmin ei suomen kielellä ole ollut saatavilla kattavaa opasta käytännön neuvoineen tästä aihepiiristä. Mm. monissa blogeissa kirjaa on ylistetty, ja kuulostaa ihan mahtavalta, että sen ohjeiden avulla monien perheiden uniongelmat ovat helpottaneet.

Kirjan lukeminen herätti minussa todella voimakkaita tunteita kahteen suuntaan. Toisaalta tuli tunne, että wau, tämän olen aina halunnut lukea! Mahtavaa, vauva voidaan opettaa nukahtamaan yksinkin, tätä kyllä testataan meilläkin jossain vaiheessa! Toisaalta taas olen hämmästynyt siitä, miten kirjassa annetaan ymmärtää, että on vain yksi oikea tapa hoitaa nukkumisjärjestelyt (ts. se, että tavoitteena on mahdollisimman pian aikuisen häiriintymätön yöuni). Esim. perhepedistä kirjoitetaan aika kriittiseen sävyyn, tässä suora lainaus (s.56): "Jos lapsi ei osaa nukahtaa muuten kuin aikuisen avustuksella, hän herättää aikuisen, mikä ei tietenkään ole ongelma, jos vanhemmat ovat tietoisesti valinneet esimerkiksi perhepedin ja haluavat olla mahdollisesti vuosia lastensa käytettävissä vuorokauden ympäri." Minä en voi lukea tätä näkemättä tässä kommentissa pientä asenteellisuutta perhepetiä kohtaan.

Yllätys yllätys, meillä nukutaan perhepedissä! Tämä vaatii nyt hieman taustaselvitystä. Kun Typy syntyi, minulla ei noussut heti maito, ja vauva ei osannut imeä rintaa oikein. Halusin kuitenkin kovasti imettää, joten sairaalassa minua ohjattiin monin tavoin eteenpäin tässä haastavassa tilanteessa. Kätilöt neuvoivat minua nukkumaan vauvan vieressä, jotta ihokontakti ja käytännössä jatkuva imeminen käynnistäisi maidontuotannon. Synnytin ja hoidin lastani ensimmäiset päivät Kätilöopiston Haikaranpesässä, joka muutenkin on erittäin imetys- ja perhepetimyönteinen paikka, arvomaailmaltaan varmaankin erilainen kuin Unihiekkaa etsimässä -kirjan ajatukset.

Ennen lapsen syntymää meille oli ostettu ja valmiiksi kasattu pinnasänky oman sänkymme viereen. Meillä oli ajatuksena, että lapsi nukkuu heti alusta lähtien omassa sängyssään, koska asia vähän niin kuin kuuluu hoitaa niin - sen kummemmin sitä miettimättä. Kuitenkin tuo vieressä nukuminen jäi tavaksi, ilman mitään ideologisia pohdintoja. Vauva oli hidas syömään ja alun hitaan herumisen vuoksi hän oli kiinni rinnassani melkein kellon ympäri. Pitkän synnytyksen ja monen päivän valvomisen jälkeen olin äärettömän väsynyt, ja minusta oli ihanaa vain kölliä sängyssä vauva kainolossa, ilman, että yöllä täytyi nousta muuta kuin vaihtamaan vaippaa. En tiedä miten olisin jaksanut, jos minun olisi pitänyt kukkua nojatuolissa imettämässä useita tunteja öisinkin.

Vauvamme on todella temperamenttinen tapaus, päivisin hän on koko ajan liikkeessä, pitää kovaa mekkalaa eikä epäröi testailla äänijänteitään jos vähääkään siltä tuntuu. Mutta öisin meillä ollaan ihan hiljaa, Typy ei koskaa öisin itke! Vauva syö edelleen useamman kerran yössä, mutta ei hän edes herää kunnolla, vähän vain alkaa heilutella jäseniään vieressäni ja hamuilla tissiä. En kyllä minäkään täysin herää, vähän vain havahdun ja simahdan saman tien. Minusta nukkuminen on ihanaa, ja olen aina tarvinnut melko pitkät yöunet. Silti, en ole sitten vauvan ensiviikkojen jälkeen ollut lainkaan väsynyt! En tarvitse ollenkaan päiväunia, ja olen tosi virkeä aamusta iltaan.

Olen ollut iloinen ja vähän ehkä ylpeäkin tästä nukkumisjärjestelystä. Se tuntuu niin luonnolliselta ja kaikille mukavalta. Aamulla on kiva herätä virkistyneenä hymyilevän vauvan vierestä ja antaa aamupalaa samalla kun itse vielä vähän torkahtelee. Päivätyössä käyvä Muru nukkuu vieressämme ilman minkäälaisia häiriöitä (hauska esimerkki tästä on se, että hän kävi juuri ensimmäisen kerran työmatkalla tytön syntymän jälkeen, ja nukkui kuulemma yksin hotellihuoneessa todella huonosti. Kotiin palatessaan hän totesi, että ihana päästä nukkumaan taas meidän viereemme).

Tämän takia Unihiekkaa etsimässä oli minulle vähän pettymys. Jos sitä ihan kirjaimellisesti lukee, tulee sellainen olo, että hei mä olen nyt kämminyt tän koko jutun. Mehän olemme tehneet oikeastaan kaiken väärin. Vauva on opettu alusta pitäen nukahtamaan ties mihin aikuisen apuun; tissittelyyn, heijailuun ja niin pois päin. Hänellä todellakin on uniassosiaatio-ongelma tämän maidon imemisen kanssa, ja kyllä meidän vanhempien pitäisi tajuta, että sekä meille että lapselle on parempi, että asia hoidettaisiin kuntoon heti pikimmiten. Itse hyvänä pitämämme tapa saadaan kuulostamaan täysin päinvastaiselta.

Tiedostan, että kyllä meillä on jonkin sortin unikoulu jossain vaiheessa edessä. En aio ikuisesti nukuttaa vauvaa rinnoilleni, ja haluan joskus sänkymme aikuisten omaan käyttöön. En siis edellä mainitulla tavalla "halua olla mahdollisesti vuosia lastensa käytettävissä vuorokauden ympäri", vaikka perhepedissä nyt nukummekin. Silloin todennäköisesti tartun Unihiekkaa etsimässä -kirjan ohjeisiin - mutta huudatusunikoulua ei tulla tässä talossa testaamaan. Tosin minun näkökulmastani unikoulujen aika ei ole vielä moneen kuukauteen.

Kirja on erinomainen opas erityisesti lopen uupuneille vanhemmille, mutta se antaa minun makuuni liian jyrkän näkökulman siitä miten asiat pitäisi "oikeasti" tehdä. Kaikkien mielestä yöheräily ei ole sama kuin jatkuva helvetin portilla ravaaminen. Minä tisuttelen mieluummin yössä monta kertaa perhepedissä kuin nousen yhdenkin kerran sohvalle imettämään ja herään sen session aikana täysin hereille. Tapoja on monia ja vanhemmat luottakoot omaan vaistoonsa siitä, mikä keino kuhunkin perheeseen sopii. Eiköhän jälkikasvumme jossain vaiheessa saada yölliset herkkuhetket lopettamaan, joko aikuisen avulla tai itsekseen, ennemmin tai myöhemmin.

Lastenmusiikkiherätys

Vauvamme on nyt siinä iässä, että hän kovasti tykkää musiikista, varsinkin vanhempien sylissä yhdessä tanssahdellen. Tässä eräänä päivänä taustalla soi Pariisin kevät, ja lauleskelin vauvalle naama hymyssä Tämän kylän poikii -kipaletta. Mutta. Alkoi tuntua vähintäänkin oudolta laulaa vauvan pienelle nauravalle naamalle "hei hei mutsi, mä en oo syönyt mun lääkkeitä". Oli siis aika hankkia tähänkin perheeseen lapsen korville sopivaa musiikkia.

Kauppareissulla Prismassa mukaan lähti Paukkumaissin Popkornitorni-levy (2008) sekä Ipanapa 3 -kokoelma (2010). Ja hei mahtavaa, nämähän ovat oikeasti hyviä.

Kuten kaikki varmasti tietävät, Ipanapa-kokoelmalevyillä on eri artistien tätä tarkoitusta varten tehtyjä uusia lastenmusiikkikappaleita. Näin aikuisen korvaan tämä toimii ihan niin kuin mikä tahansa muukin kokoelmalevy; jotkut biisit ovat hyviä, jotkut vähemmän omaa makua miellyttäviä. Kokonaisuutena levy sopii ehkä vähän vanhemmille lapsille, leikki-ikäiset varmaan innostuvat Hevisauruksesta ja muista vähän meluisammista kappaleista.

Mutta tuo Paukkumaissi, sehän on aivan mahtava! Tätä en edes sanoisi lastenmusiikiksi, vaan koko perheen musiikiksi. Kappaleita, jotka sinänsä kävisivät ihan pelkästään aikuiseenkin makuun, mutta sanat ja aihepiirit ovat sellaisia, että ne sopivat myös ihan pienille. Esim. kappaleet Jopo ja Taivaan sineen, ne ovat niin mainioita, että olen kuunnellut ja fiilistellyt niitä ihan vain omaksi ilokseni. Samoin Paukkumaissin musiikki on aika pehmeää ja rauhoittavan oloista kaikesta iloisuudesta huolimatta, joten minusta se sopii hyvin myös pienille vauvoille.

On se kiva, että nykyään on tarjolla muutakin kuin lapset laulavat Georg Malmstenin lauluja -tyyppistä klassikkotavaraa. Sekin on toisinaan ihan hauskaa, mutta kyllä näitä modernimpia kappaleita silti mieluummin kuuntelee.

Ps. Joo, kuvien laatu on karmea. Räpsäisty kännykällä toisella kädellä samalla, kun toinen käsi heijaa vaunuja parvekkeen raossa. Vaunujen toisen eturenkaan täytyy mennä tietyssä kulmassa kynnyksen yli. Näin meidän tyttömme nukahtaa. ;)