Ruotsin-laivalla vauvan kanssa

Meillä ulkomaanmatkailu lapsen kanssa aloitettiin helposti ja edullisesti Tukholman-risteilyn merkeissä vauvan ollessa n. 8 kk ikäinen. Vielä emme halunneet lähteä mihinkään lentomatkan päähän, joten tämä oli kiva tapa vähän kokeilla matkailua vauvan tahtiin kotimaan rajojen ulkopuolella.

Matkasimme Tukholmaan Viking Gabriella-paatilla, ja hytiksi olimme valinneet LXA-hytin. Vaikka hytti oli vähän perushyttejä kalliimpi, osoittautui se loistovalinnaksi muksun kanssa! Lattiapinta-alaa oli reilusti, joten konttaileva vauva pääsi rauhassa purkamaan energiaansa oman hytin lattialla. Keulassa olevan hytin isohkosta ikkunasta ihailimme saaristomaisemia koko rahan edestä. Hytin varustukseen kuului jääkaappi, jossa vauvan ruoat säilyivät hyvin. Nukuimme kaikki yhdessä parisängyssä, johon pyysimme vielä hyttiemännältä lisäturvaksi irtolaidan. Saatavilla olisi ollut myös pieniä matkasänkyjä (alle kymmenkiloiselle), mutta vauvamme nukkuu yhä vieressämme ja sitä paitsi ylittää jo painorajankin. Hytin eteinen oli sen verran tilava, että siihen mahtuivat isot Teutonian rattaat hyvin tukkimatta koko sisääntuloa. Laivalla olisi muutenkin ihan kelvollisesti voinut liikkua rattaiden kanssa, mutta me kuljimme sisätiloissa kuitenkin vielä näppärämmin kantorepun kanssa.

Laivalla on lapsille leikkihuone, joka näytti olevan leikki-ikäisten kovassa käytössä. Leikkihuoneen yhteydessä oli hoitohuone, jossa olisi ilmeisesti ollut vaipanvaihtopiste ja mikro ruoan lämmitystä varten. Huoneessa emme edes käyneet, sillä sinne olisi joka käyntikerralla pitänyt hakea erikseen infosta avain. Miksiköhän? Eikö perheille, jotka matkustavat vaikkapa alle kouluikäisen kanssa voisi antaa koko matkan ajaksi avainta huoneeseen? Ei kuulosta kivalta lähteä jonottamaan infoon esim. illalla iltapuuron lämmittämisen vuoksi. Jonossa seisominen saatiin kuitenkin ohitettua, sillä myös laivan ravintoloissa oli mikrot. Kävimme siis lämmittämässä lapsen sapuskat 9. kerroksen kahvilassa, joka olikin lyhyen matkan päässä hytistämme.

Laivalla ruokailu pikkulapsen kanssa sujui helposti. Me aikuiset kävimme syömässä buffet-illallisen ja meriaamiaisen, ja perheen pienin viihtyi ravintolassa ennennäkemättömän hyvin! Oli ilmeisesti vauvankin kiva katsella ikkunasta vaihtuvia maisemia ja muita ravintolassa olevia ihmisiä, lapsia varsinkin. Emme olleet ainoa porukka syömässä, jonka jälkikasvu nakerteli maissinaksuja aikuisten tankatessa ruokaa useita lautasellisia. Myös syöttötuoleja buffet-ravintolassa oli reilusti.

Meidän reissumme sattui olemaan rauhallisena ajankohtana, arkipäivänä koulujen alkamisen jälkeen. Laiva ei ollut täynnä, ja matkustajat olivat suurelta osin samanlaisia kokoonpanoja kuin mekin (isovanhempia, vanhempia ja pikkulapsia). Meno oli siis rauhallista, yöllä ei ollut mitään häiriöitä hyttikäytävällä ja muutenkin kaikkialle mahtui hyvin. Laivan henkilökunta oli todella lapsiystävällistä oikeastaan kaikkialla muualla paitsi infopisteessä siinä kerran asioidessamme.

Päivä Tukholmassa sujui mukavasti, ja lapsiystävällisessä kaupungissa vauvan hoitoimenpiteet sai tehtyä ilman ongelmia. Ruotsi tuntuu olevan myös silminnähden imetysmyönteisempi maa kuin Suomi; imettäviä äitejä näki paljon (mutta yhtään tuttipulloa sen sijaan en nähnyt!), ja imetystä varten oli tavarataloissa myös viihtyisiä ja rauhallisia tiloja.

Vaikka aiemmin ei olisi laivamatkailusta niin välittänytkään, tämä osoittautui hauskaksi ja lapsiystävälliseksi tavaksi piipahtaa Tukholmassa. Pienenkin vauvan kanssa reissu menee mukavasti, kun oman hytin rauha on koko ajan lyhyen kävelymatkan päässä. Suurin miinus on itse laivaan meno ja laivasta palaaminen, terminaalin tungoksessa pyöriminen ja paluuruuhka kun ovat aina yhtä tympeitä kokemuksia. Onneksi nyt emme olleet ruuhka-aikaan liikkeellä, joten näistäkin hetkistä selvittiin kohtalaisen nopeasti.

Vauva, ikiliikkuja

Blogi on ollut useamman kuukauden kesätauolla. Syynä on ollut kirjoittajan laiskuus ja liikkumaan oppinut vauva. Voi, miksi en älynnyt tarpeeksi nauttia niistä hetkistä, kun muksu ei vielä osannut vipeltää eteenpäin!

Vähän vajaa 6 kk iässä se alkoi. Salaperäisesti pikku tyllerö alkoi löytyä hieman eri paikasta kuin mihin hänet oli laskenut. Liikkuminen alkoi selvästi kiinnostaa vauvaa aivan mahdottomasti, hän räpiköi paikallaan ja nytkytteli pikku raajojaan päästen pieniä tuuskahduksia eteenpäin. Lopulta tapahtui se ihan ensimmäinen oikea ryömintä: tarmokas eteneminen kohti houkuttelevasti hurisevaa läppäriä.

Sen jälkeen elämään on tullut uusi haaste: jatkuva vahtiminen. Ensin madon vauhtia edennyt neiti ei vaatinut ihan taukoamatonta silmällä pitämistä, mutta vähitellen vauhti ja vaarat kasvoivat, ja menosta tuli hillitöntä kohellusta.

Viimeistään siinä vaiheessa, kun alettiin opetella seisomaan nousua tukea vasten, oli elämä turhankin jännittävää. Vauvelia olisi pitänyt vahtia aivan vieressä joka ikinen sekunti, jotta kolhuilta olisi vältytty. Sehän ei tietenkään ollut mahdollista, kun välillä oli laitettava ruokaa, käytävä vessassa tai siivottava. Apua sitä muksahtelun määrää! Ihmeen kestäviä tuntuvat nämä pienet onneksi olevan.

Kaamein kausi oli n. 2 viikon jakso, jolloin vauva jo reippaasti nousi pystyyn, muttei osannut laskeutua alas eikä myöskään ehtinyt huhuilla aikuisia alastuloa avittamaan. Kun sekunniksi selkänsä käänsi, saattoi hyvinkin kuulua kops ja byääh.

Neidin valtaa aina myös tietty levottomuus, kun hän on opettelemassa uutta taitoa. Hän treenaa riivatusti siihen saakka, kunnes taito on hallussa, ja on muutenkin kärttyisä. Hänen Duracell-luonteensa on näinä kausina melkoisen, hmm, hyper.

Nyt tuo rakas vauhtipakkauksemme on 9 kk vanha, ja taas on treenikausi menossa. Hän konttaa aivan mieletöntä vauhtia (lempileikki on kontata yhdessä jonkun aikuisen kanssa räkäisesti nauraen - arvaatte varmaan, kuka on nopein!), ja uusin oivallus on, miten jyrkkiä mökkirappusia kiivetään näpsäkästi ylöspäin. Ihan ensimmäiset kerrat on seisty muutama sekunti ilman tukea.

Näin siitä pienestä unisilmäisestä omassa vauvamaailmassaan elävästä vastasyntyneestä on tullut iso, vauhdikas ja äänekäs, leikkivä ja kommunikoiva tyyppi. Vauvavuotta on enää alle 3/4 jäljellä, ja täytyy myöntää, että kyllähän hän on päivä päivältä vähemmän vauvamainen. Yhtä aikaa innostunein ja haikein mielin käymme kohti ensimmäistä syntymäpäivää, minä ja (silti vielä niin pieni) rakas vauvani.

Retki Mustilan arboretumiin

Perheemme vietti juhannuksen Helsingissä, mutta teimme kuitenkin yhden päiväretken maalaismaisempiin maisemiin Elimäelle Mustilan arboretumiin. Kyseinen paikka on Suomen vanhin ja suurin arboretum eli puulajipuisto. Se on perustettu jo yli 100 vuotta sitten, vuonna 1902, joten tässä ajassa on lajisto ehtinyt kasvaa mahtavan kokoiseksi. Mustilassa on myös taimitarha sekä viinimyymälä, mutta nämä olivat juhannuksen aikaan kiinni, joten valitettavsti emme päässeet näissä vierailemaan.

Puulajipuisto on tosi kiva retkikohde lapsiperheelle. Ajomatka oli Helsingistä yllättävänkin lyhyt, vain n. tunnin (tosin meidän matkaamme lyhentää se, että lähdimme suoraan täältä kaupungin itälaidalta). Matkan varrella on kiva pysähtyä kauniissa kesäisessä Porvoossa ja käydä vaikka hakemassa matkaherkkuja Brunbergin tehtaanmyymälästä.

Itse puisto on kuin tavallista satumaisempi metsä, jossa risteilee paljon helppokulkuisia polkuja. Useimmat varmaan menevät Mustilaan katsomaan alppiruusuja, jotka olivatkin näkemisen arvoisia. Paras kukinta-aika oli jo auttamatta ohi kuuman alkukesän vuoksi, mutta ilman kukkiakin alppiruusumetsikkö oli kuin satukirjasta. Lämpimänä päivänä tuli ihan sellainen olo, kuin olisi ollut jossain trooppisemmassakin kohteessa kuin Kouvolan lähellä!

Me olimme varustautuneet reissuun sekä rattailla että kantorepulla, joista molemmille löytyi käyttöä. Matkarattailla ei poluilla välttämättä pärjää, mutta isoilla rattailla pääsi aivan mainiosti eteenpäin. Vauva katseli aikansa maisemia rattaista (hyttysverkko kannattaa ottaa mukaan!), ja kun ei siellä enää viihtynyt, pääsi hän kantorepun kyytiin. Vauvastakin näytti olevan kiva ihmetellä rehevän vihreää maisemaa, mutta varmasti vielä hauskempaa täällä on jo hieman isompien lasten kanssa. Puulajipuisto olisi varmasti mainio paikka erilaisille seikkailuleikeille. Toki kun kyseessä on kasvitieteellinen puisto, ei metsässä voi rymytä ihan samaan malliin kuin tavismetsissä.

Huoltotilat eivät arboretumissa olleet ehkä kaikkein lapsiystävällisimmät, ainakaan minä en löytänyt erillistä lastenhoitotilaa. Samoin julkiset vessat olivat ulkorakennuksessa olevat puuceet, joten vaipanvaihdot kannattaa hoitaa mieluummin vaikka pihalla. Enpä muuten muista ennen käyneeni julkisessa vessassa, jossa vain yhdessä kolmesta kopista oli ovi! Iik. En kerrassaan keksi, miksi tällainen ratkaisu on tehty, mutta muuten puucee oli kyllä siisti ja ihan miellyttävä (kun valitsi sen ovellisen kopin), ja ulkona oli kunnollinen käsienpesupaikka saippuoineen ja papereineen.

Kävelyretken jälkeen vietimme vielä piknikhetken Mustilassa. Ulkona ruoka maistui ihanalta, termoskahvi piristi ja vauvakin tykkäsi köllötellä ulkona ja tutkailla nurmikkoa. Kiva kohde luonnosta tykkääville! Tänne mennään luultavasti toistekin, esim. syksyllä puisto voisi olla kaunis ja rauhoittava reissukohde.

Onni on kunnon keittiövehkeet

Vanha sauvasekoittimemme sanoi sopimuksen irti, ja oli aika ostaa uusi. Edellinen oli n. 15 vuotta vanha jostain postimyyntifirmasta tilaajalahjana saatu härveli, joka kuitenkin urheasti oli palvellut kaikki nämä vuodet. Nyt kun sauvasekoittimen käyttö on noussut vauvanruoan valmistamisen jälkeen uusiin sfääreihin, päätimme panostaa uuteen hiukan enemmän. Kukkaroa hieman kirpaisi, kun kotiin lähti Bamix-sauvasekoitin, mutta oi, miten ihanaa soseuttaminen onkaan ollut Bamixin saavuttua keittiöömme! Samoin perheemme tavoitteena on ollut luopua turhista hankinnoista ja ostaa vain kestävää, laadukasta tavaraa. Bamix on tehty Sveitsissä ja sillä on 25 vuoden takuu. Nämä vehkeet kuulemma kestävät äidiltä tyttärelle, joten ehkä Typy sitten joskus opiskelijakämpässään pyöräyttää tällä aamusmoothiensa. :)

Aiemmin käyttämäni tavissauvasekoittimet pitävät niin kauheaa mökää, ettei niitä ole viitsinyt vauvan päiväunien aikaan, tai edes kerrostalossa kovin aikaisin/myöhään käyttää. Siksi olinkin ihan hämmästynyt, kun ekan kerran surauttelin Bamixilla. Se on oikeasti tosi hiljainen.

Laitteemme mukana tuli kolme erilaista terää sekä mylly tehoterällä. Viimeksi mainittua pidin kaupassa vähän turhakkeena, jolla tuskin olisi meillä käyttöä, mutta siitä onkin tullut suorastaan suosikkini. Myllyllä voi jauhaa esim. viljaa, raakaa lihaa, pähkinöitä ja muuta vähän enemmän tehoa tarvitsevaa ja ilman kantta ympäriinsä sinkoilevaa tavaraa. Minä olen mm. jauhanut kaurahiutaleista vauvan ensipuuroon sopivaa hienoa kaurajauhetta.

Step 1. Kippaa kaurahiutaleet myllyyn.

Step 2. Kansi kiinni ja Bamix päälle.

Step 3. Parinkymmenen sekunnin huristelun jälkeen hiutaleet ovat hienontuneet.

Myllyyn mahtu parisen desiä tavaraa, ja se on ihanan pieni. Inhoan isoja klohmoja keittiölaitteita, jotka painavat paljon eivätkä mahdu mihinkään. Bamixin mylly on ihan mini, suurinpiirtein murokulhon kokoinen lisäosa. Se on myös hitsin heppo puhdistaa, koska siinä on yksinkertaisesti vain tuo kulho, kansi ja terä.

Tämän jälkeen en enää murenna esim. pähkinöitä leikkuulaudan päällä veitsellä (= pähkinöitä löytyy vielä ensi juhannuksenakin lattianraoista) tai hienonna torttupohjaan tulevia keksejä muovipussin sisällä kaulimella (= muovipussi menee rikki ja pohjan mausteena on hieman muovihitusia.. niin, ja keksinmuruja löytyy vielä ensi juhannuksenakin lattianraoista).

Ps. Kaikesta ylistyksestä huolimatta en saa provikkaa Bamixilta tästä tekstistä. :)

Vauvanruokahämmennys

Vauvan kiinteiden ruokien aloittamisessa on muutama ensikertalaisäitiä kummasti hämmentävä seikka.

Ensinnäkin, suositus on täysimettää puolen vuoden ikään asti. Kuitenkin samat viranomaislähteet myös ohjeistavat, että viimeistään puolen vuoden iässä lapsi jo kovasti tarvitsee lisäravintoa taatakseen normaalin kasvun ja kehityksen. Mikä se on se maaginen hetki, kun ravinnontarve yhtäkkiä huimasti kasvaa? Sitten toisaalla väitetään, että kyllä maito on vauvan pääasiallinen ravinnonlähde koko ensimmäisen ikävuoden ajan, kun taas toisaalla toitotetaan jo parin viikon kiinteiden maistelun jälkeen, että kyllä tuon imetyksen pitäisi jo olla ratkaisevasti vähentynyt. Myös imetysmyönteinen neuvolantäti yhtäkkiä 6 kk tarkastuksessa on sitä mieltä, että nyt äkkiä viljat ja lihat kuvioihin, vaikka kuukausi takaperin hän oli sitä mieltä, että todella hissun kissun voi edetä (varsinkin, kun muksu on kasvanut tasaisesti koko ajan pelkällä maidolla). Meillä tehtiin näin: kiinteät aloitettiin, kun vauva näytti olevan siihen valmis. Toisin sanoen hän seurasi herkeämättä meidän vanhempien syömistä ja yritti tarrata niin ruokiin kuin ruokailuvälineisiinkin. Tämä tapahtui n. 5,5 kk iässä, ja tuntui olleen meille sopiva aika. Ruokailu on ollut ensilusikallisesta asti syömistä, ei vain soseen kippaamista toisen kurkkuun.

Toinen hämmennys on ohje antaa uusia makuja todella hitaasti, n. 5-7 päivää uutta ruoka-ainetta kerrallaan. Aluksi joo tottakai, mutta tämä tuntuu melkoiselta junnaamiselta, jos ei ole mitään erityistä syytä epäillä vauvalla moninaisia ruoka-aineallergioita. Käsittääkseni kaupan valmiita vauvanruokia pidetään ihan ravitsemuksellisesti hyvinä ja niin pois päin, mutta miten tämä ohjeistus suhtautuu niihin? Aika harvassa valmissoseessa on oikeasti yhtä tai kahta raaka-ainetta. Jo 4 kk ikäisille on soseita, joissa on kohtalaisen pitkä valmistusaineluettelo. Ohjeiden mukaanhan ne siis soveltuisivat vasta lähempänä taaperoikää. Meillä tehtiin näin: aluksi annettiin uusia ruokia 5 vrk ajan, mutta koska mistään ei ole tullut mitään ei-toivottuja reaktioita, vauhtia on nyt lisätty. Tällä hetkellä maistellaan uutta ruoka-ainetta pari päivää kerrallaan. Pääasiassa vauvamme syö kotiruokaa, mutta esim. jotkut hedelmäsoseet on näppärämpi ostaa valmiina, ja haluamme vauvan tottuvan myös purkkiruokaan esim. matkaruokailun helpottamiseksi.

Öö, kuitenkin tulee sellainen olo, että kuka nuo viralliset ohjeet laatii ja millä perustein? Voisiko ohjeita kenties suoraviivaistaa siten, että typerät päällekkäisyydet poistuisivat? Toki vauvan ruokintaa ei voi hoitaa minkään tee se näin -ohjeen mukaan, mutta miksi edes antaa noin jyrkkiä suosituksia, jos ne eivät oikein kohtaa käytännön elämän kanssa?

3 vinkkiä onnistuneeseen julki-imetykseen

Kuva: Boobdesign.com

Julki-imetys herättää välillä voimakastakin keskustelua. Olen imettänyt vauvaani kaikkialla, missä olen liikkunutkaan, ja pidän sitä niin selvänä vauvan ja äidin oikeutena, että asiaa on minusta turha ruveta edes sen kummemmin perustelemaan. Nämä rinnastukset vessa-asioiden hoitamiseen ja patistukset vessanpöntöllä imettämiseen ovat ihan ala-arvoisia, kysehän on kuitenkin pienen lapsen ruokailusta eikä mistään sukuelinten heiluttelusta julkisella paikalla ihan vain huvin vuoksi. Koska kuitenkin tuoretta äitiä saattaa julki-imettäminen hieman aluksi jännittää, tässä omat vinkkini onnistuneeseen, mukavaan ja yksityiseen imettämiseen julkisilla paikoilla.

1. Harjoittele imetystä. Kokeile kotona eri imetysasentoja ja erilaisia tuoleja. Kotisohvalla imetys voi olla paljon helpompaa kuin pienellä kiikkerällä kahvilatuolilla. Kotiharjoitusten jälkeen voi olla mukava kokeilla imettää kavereiden luona ja vaikka jossain superepämuodollisessa ja lapsiystävällisessä paikassa ennen pidempiä kaupunkiretkiä. Harjoittelupaikkana esim. Ikea toimii mainiosti! :)

2. Panosta imetysvaatteisiin. Tämä on ehdoton, jos haluat imetyksestä helppoa ja huomaamatonta. En missään nimessä halua, että ohikulkijat näkevät rintojani - välillä saattaa toki jotain vilahtaa, kun isompi vauva alkaa jo kuikuilla kesken ruokailun muita maisemia, mutta silloin on kyse vain sekunneista. Suosittelen erittäin lämpimästi Boobin imetysvaatteita! Itse en enää muita käytäkään. Ne ovat kalliita, mutta joka sentin arvoisia. Vaatteet ovat laadukkaita ja mukavia, ja imetysluukun saa yhdellä kädellä auki. Samoin avoin alue jää niin pieneksi, että imetystoimenpidettä ei edes näe. Näyttää siis lähinnä siltä, kuin pitäisi vain vauvaa sylissä. Kunnon imetysvaatteet peittoavat harsojen ja muiden kanssa läträämisen. Hyvä imetyspaita peittää kaikki intiimialueet niin hyvin, että erillisiä suojavarusteita ei tarvita. Tällöin imetys on minun kokemukseni mukaan vieläkin huomaamattomampaa - kyllähän olalla roikkuva harso heti viestittää, että täällä imetetään. Toki, jos imettäjällä on kiusanaan esim. suihkutissit, harso täytyy ottaa mukaan kuvioihin. Kun vaatetus on kunnossa, ei ole mitään tarvetta imettää esim. selin katse kohti seinää (tämähän taas itse asiassa kiinnittää enemmän huomiota kuin ihan normaalisti pöydän ääressä istuminen).

3. Älä ajattele, mitä muut ajattelevat. Todellisuus ei ole välttämättä sama kuin nettipalstojen räyhäkeskustelut. Puolen vuoden julki-imetystaipaleeni aikana en ole koskaan huomannut, että kukaan olisi reagoinut mitenkään imetykseeni. Ai niin, kerran vanhempi rouva huikkasi iloisesti ohi kävellesseen nauravalle, juuri imetetylle vauvalle, että kylläpä nyt on hyvä mieli kun on masu täynnä. Aina on ihmisiä, jotka eivät tykkää vauvasi ruokkimisesta, mutta niin on myös ihmisiä, jotka ylipäänsä eivät vain tykkää lapsista. Pelkkä lastenvaunujen työntäminen ruokakaupassa tai vaunujen kanssa bussiin nouseminen on saanut osakseen enemmän tympiintyneitä mulkoiluja kuin imettäminen.

Rentoja imetyshetkiä!

Mamma testaa: Teutonia Prestige -yhdistelmävaunut

Vauvan menopelien hankinta tuli ajankohtaiseksi raskauden loppusuoralla, ja kävimmekin ihmettelemässä lastenvaunuja useissa alan liikkeissä ennen ostopäätöstä. Teimme suhteellisen paljon taustatöitä vaunujen ominaisuuksia ja omia tarpeitamme selvittäessämme, mikä kannatti: omiin Teutoinioihimme en voisi olla tyytyväisempi!

Kun valitsimme rattaita, halusimme niihin seuraavia ominaisuuksia:
- yhdistelmävaunut, jotta vaihto rattaisiin hoituisi kätevästi vaunukoppaiän jälkeen
- ilmakumirenkaat, jotta kulku lähiömme lukuisilla pikkupoluilla sekä Etelä-Suomen talviolosuhteissa olisi helppoa
- kapea runko, jotta julkisiin liikennevälineisiin mahtuisi helposti
- sellaiset mitat, joilla vaunut mahtuisivat kasattuna jo hieman vanhemman henkilöautomme takakonttiin
- sopiva työntö- ja nostokorkeus pitkille vanhemmille
- heittoaisa, jotta rattaat saisi mahtumaan talomme pikkuruiseen hissiin
- valmistusmaa mielellään Euroopassa, ei siis tuontitavaraa kaukoidän halpatyömaista
- ja plussana vielä klassinen ja silmää miellyttävä ulkonäkö

Näiden kriteerien jälkeen ei montaa vaihtoehtoa jäljelle jäänyt. Valtaosa rattaista taitaa tällä hetkellä olla varustettu kääntyvillä kovilla pyörillä, useimmilla merkeillä oli se yksi malli, joista vielä löytyivät nämä vanhanajan ilmakumipyörät. Kehityssuunta on minusta vähän outo: jos ilmakumipyörälle olisi keksitty varteenotettava kilpailija, eivätkö sitten kovat pyörät olisi jo kauan sitten levinneet kaikkiin muihinkin pyörällä liikuviin härveleihin? Oman kokemukseni mukaan (vertailukohteena lähinnä omat kovapyöräiset matkarattaamme) ilmakumipyörien kevyttä rullaavuutta ja joustavaa ajotuntumaa ei mikään voita. Ja kyllähän nyt kerran pari vuodessa viitsii kumit pumpata. :) Me liikumme paljon ulkona niin asfaltilla kuin juurakkoisella pururadallakin, joten tämä on osoittautunut aivan kymppivalinnaksi. Eri asia sitten, jos vaunuja käyttää lähinnä kauppareissuilla tms. Tiivistettynä: rattaita joissa on isot ei-kääntyvät pyörät on helppo työntää (onnistuu vaikka yhdellä sormella, kokeiltu on) mutta raskaampi kääntää, kun taas kääntyväpyöräisiä on helppo kääntää mutta raskaampi työntää. Isot vaunut siis sopivat taatusti muuallekin kuin maaseudulle.

Vaunut ovat toimineet meillä aivan moitteettomasti. Kova kantokoppa oli pienelle vauvalle ihanan suojaisa ja talvella myös lämmin. Hyvän jousituksen ansiosta vastasyntynyttäkin uskalsi huoletta puskea läpi kaameiden jääsohjokerrosten viime talven hyytävissä keleissä, samoin se on pelastanut monet herkästi heräävän ja hankalasti nukutettavan vauvan päiväunet. Olemme ihan vasta siirtyneet käyttämään ratasosaa, kun vauva haluaa jo nähdä enemmän ympärilleen, ja kantokoppa alkoi käydä ahtaaksi (vauva on nyt n. 68 cm pitkä). Sen istumaominaisuuksista on vielä vaikea sanoa mitään, mutta helposti säädettävän selkänojan ansiosta ratasosa menee hienosti lapselle, joka ei vielä osaa kunnolla istua.

Teutonian vaunuissa tykkään siitä, että värivalikoimassa on aivan yksivärisiä vaunuja, kuten nämä meidän navy-siniset rattaamme (kuvissa väri näyttää vähän harmaalta, oikeasti siis oikein klassisen perussininen). Esim. Emmaljungissa on usein yhdistetty eri kankaita ja tereitä, mutta nämä täysin yksiväriset miellyttävät minua enemmän, ja uskoakseni näyttävät freesimmältä pidempään.

Ensimmäisen puolen vuoden käytön jälkeen vaunuissa ei ole ilmennyt mitään vikoja. Kankaat ovat helppohoitoiset ja näyttävät ihan iskemättömiltä, ainoastaan renkaissa ja tavarakorissa on melkoiset raparoiskeet kevätsäiden jäljiltä. Näistä vaunuista ei siis juuri miinuspuolia löydy, ja voin lämpimästi suositella niitä. Nämä ovat loistava valinta perheeseen, jossa liikutaan paljon ulkona kelillä kuin kelillä.

Teutonia Prestige 2012 -yhdistelmävaunujen plussat ja miinukset
+ äärimmäisen hyvin rullaavat ja hyvin jousitetut vaunut joka maastoon
+ silti näppärä koko, kapea runko mahtuu hyvin esim. bussiin tai pieneen hissiin
+ tehty Saksassa, vaunut näyttävät ja tuntuvat laadukkailta ja viimeistellyiltä, ja ovat pärjänneet hyvin turvallisuustesteissä
+ kätevä heittoaisa
+ paljon lisävarusteita saatavilla

- vaunut ova painavat - ei haittaa työntäessä (päinvastoin, paino tuo kaivattua tukevuutta), mutta autoon pakatessa kilot kyllä huomaa
- mukana tullut muovinen sadesuoja aika heppoinen, kannattaa hankkia sateenvarjokankainen erillinen suoja
- hinta on suolainen; vaunut, kova kantokoppa ja erillinen sadesuoja maksoivat n. 1200 e